Selkee: tehokasta kehittämistä intohimolla ja rakkaudella

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Selkee syntyi siihen tarpeeseen, että niin monilla organisaatiolla on paljon erilaisia haasteita kehittämisprojektien kanssa.

Kehittämiseen saatetaan jo lähtökohtaisesti suhtautua hyvin ristiriitaisesti – tiedetään, että sitä pitäisi tehdä, mutta toisaalta resursseja ei ole ja henkilöstöllekin kehittäminen saattaa jo muistuttaa kirosanaa. Hyvin usein syynä saattaa olla se, että monimutkaisissa toimintaympäristöissä vielä kehittämisestäkin on tehty erittäin monimutkaista! Koko ajan esiin pulpahtelee uusia menetelmiä, malleja ja “ismejä”, joiden alle varsinainen tekeminen monesti hukkuu. Niinpä kehittämiseen (kuten yritysten toimintaan yleisestikin) kaivattaisiin vahvaa yksinkertaistamista.

Kehittämistä intohimolla

Itse olen intohimoinen kehittäjä. Olen kehittänyt toiminnan eri osa-alueita monissa eri organisaatioissa yli 15 vuoden ajan ja innostunut kehittämisestä koko ajan vain enemmän! Olen ollut mukana sekä onnistuneissa että epäonnistuneissa kehittämisprojekteissa. Olen itsekin asiantuntijana sekä onnistunut että epäonnistunut kehittämisessä. Olen lisännyt tietämystäni ja ymmärrystäni kehittämisestä mm. kouluttautumalla, lukemalla aihetta käsitteleviä kirjoja ja tutkimuksia, sekä keskustelemalla ihmisten kanssa. Nämä kaikki kokemukset ja osaamiseni haluan nyt tarjota asiakkaideni käyttöön ja tulevaisuudessa oppia aiheesta vielä paljon lisää.

Kehittäminen on mielestäni erityisen kiinnostavaa siksi, että se vaatii aina ihmistä – sitä eivät voi tehdä koneet. Samoin kehittäminen vaatii syvää ymmärrystä kehitettävänä olevasta kohteesta, erilaisista riippuvuussuhteista siihen liittyen, sekä kehittämisen lainalaisuuksista yleisesti. Miten tehdään – usein vähäisillä resursseilla – tuloksellista, kestävää ja vaikuttavaa kehittämistä siten, että ihmiset pysyvät kehittämisessä mukana ja fiilis säilyy korkealla. Siinä haastetta kerrakseen!

Haluan omalla tekemiselläni selkeyttää ja yksinkertaistaa organisaatioiden päivittäistä tekemistä – yhdessä asiakkaan joukkueen kanssa. Mielestäni menestyksekkäässä kehittämisessä tarvitaan sekä ymmärrystä uusista ilmiöistä, sekä samanaikaisesti paluuta perusasioiden äärelle: arvostava vuorovaikutus, viestintä, osallistaminen, vastuuttaminen, valtuuttaminen ja tekemisen meininki – unohtamatta yhteisten saavutusten juhlimista!

Selkeys on rakkautta

Selkeen logossa on sydän. Minulle se tarkoittaa monia asioita. Ensinnäkin sitä, että asioiden kehittäminen, parantaminen ja selkeyttäminen on intohimoni – kenties jopa elämäntehtäväni. Toiseksi haluan aidosti auttaa asiakkaitani pääsemään hyviin tuloksiin ja tekemään entistä menestyksekkäämpää kehittämistoimintaa.

Kolmanneksi selkeys on mielestäni rakkautta: se on ymmärryksen lisäämistä ja ihmisistä välittämistä – niin omista työntekijöistä kuin asiakkaistakin. Rakkauden vastakohta ei nimittäin ole viha, kuten usein ajatellaan, vaan välinpitämättömyys. Välinpitämättömyys ihmisiä kohtaan on julmaa – ja tulee myös usein melko kalliiksi!

Kaikessa yksinkertaisuudessaan haluan siis saada aikaan tehokasta, tuloksellista, kestävää ja vaikuttavaa kehittämistä, sekä samalla lisätä organisaatioihin ja tähän maailmaan lisää selkeyttä: rakkautta, ymmärrystä ja aitoa välittämistä. <3

Leave a Comment